Miksi ajattelin aloittaa bloggaamisen? Koska minusta tuntui että puhuin yksikseni liikaa, murehdin asioista ja minusta tuntui että olen tulossa friikiksi. Niin tuossa ovat syyt bloggaamiselle. Halusin jakaa ajatuksiani, kirjoittaa päiväkirjaa. Eli tämä blogi johon olet nyt eksynyt on minun, nuoren murrosiän partaalla olevan Doctor whon ja kirjoihin hullaantuneen tytön mietiskelyblogi.

Kuka minä sitten olen ihmisenä? Muiden mielestä olen hieman outo, kirjafanaatikko, hikke, ystävä ja nykyajasta hieman jäljessä oleva ihminen. Itseni mielestä olen huomion hakuinen, hieman outoa teeskentelevä, haavemaailmassa elävä nuori, joka kokee hieman liian varhaista henkistä murrosikää. Niin ja olen minä myös ihminen jonka elämä on välillä yhtä teatteria, valehtelun, ihmissuhteiden, syrjimisen ja kavereiden suhteen.

Pidän lukemisesta, kirjoittamisesta, piirtämisestä, maalaamisesta, näyttelemisestä, kissoista, Doctor whosta, suklaasta ja järvistä. Rakastan kirjoja. Viime vuonna luin kirjoja mielestäni aivan älyttömästi, luin silloin n. 23 000 sivua!! Tykkään myös kirjoittaa tarinoita, lauluja ja muita tekstin pätkiä. Kuvataidetta olen harrastanut 8 vuotta ja näyttelemistä viimeiset kaksi vuotta. Doctor whon jäin kuokkuun viime kuussa kun samastuin River Song nimiseen hahmoon. Luonnosta minä pidän myös ja erityisesti vesi on minulle läheinen luonnonelementti.

Entä miksi minä luen? Vastaus: Paetakseni omaa elämääni. Se on totta pakenen kirjoihin todellisuuttuni. En haluaisi kohdaa todellisuutta ja kirjoissa voin sukeltaa joniun muun elämää ja pystyn omaksumaan jokun muun tunteet kuin omai. Sama juttu pätee kirjoittamiseen, näyttelemiseen jne.

Pelkään hieman omaa elämääni se on niin karua. Ei minulla onneksi ole mitään vakavaa sairautta tai muuta, mutta silti tuntuu että olen esim. meidän luokan tytöistä se joka on hieman "erillainen."

"Ei mua syrjitä,

tai edes kiusata,

mut joskus vaan tuntuu tältä.

Tekis mieli huutaa ja sanoo vastaan,

mutta en uskalla.

Olen siihen varmaan liian arka.

Mä seison ryhmässä,

mut oikeesti oon olkopuolella." Tuossa on teille pieni pätkä laulustani, joka koskee tämän hetkistä elämän tilannetta varsinkin koulussa. Viime vuonna oli vielä pahempi tilanne. Minä en itkenyt koulussa kuten eräs kaverini, minua ei kutsuttu riitojen selvittelyyn, olin hieman ulkopuolella koko syrjimisjutusta. Silti minusta tuntui että tilanne koski minua. Minulle oltiin ystävällisiä ja minua ei häädetty ulos porukasta kuten eräitä, mutta kukaan ei selittänyt minulle mille asialle kulloinkin naurettiin, minua ei pyydetty leffaan tai jollekkulle koulun jälkeen. En minä kyllä pyytänyt ketään itsekkään joten syy oli minunkin. Tai siis kyllä minut joskus pyydettiin johonkin mukaan mutta hyvin harvoin.

Nykyään olen ehkä hieman paremmin kiinni porukassa. Silti olen enemmän erään kutsutaan häntä vaikka L:läksi kanssa. Haluaisin olla muidenkin kanssa mutta L on ehkä hieman omistushaluinen. Hän on muidenkin kanssa hieman, mutta kyllästyy pian ja pyytää, että lähdettäisiin kävelemään. Olen hieman kahden tulen välissä. En haluaisi menettää L:än ystävyyttä, mutta toisaalta haluan olla myös muiden kanssa, joka taas on hieman hankalaa koska muilla on L:ään hieman jäiset välit. Ja koska L itkee helposti, haluaa lähes aina tehdä oman mielensä mukaan ja eritoten inhoan sitä kun olen oppinut että ei kannata olla opettajissa aivan kiinni, niin juuri L kiskoo minua joka välitunti puhumaan jonkun opettajan kanssa. Hän on hyvä koulussa, tai siis yrittää olla hyvä, L on opettajien lemmikki ja hän on lähes aina käsi pystyssä että, minä, minä, minä, minä voin hoitaa tämän homman. Ja kaiken lisäksin L yrittää kiskoa minut mukaan kaikkeen tähän hommaan. No hyvä on. Myönnän, olen hänelle mutta vvain hieman kateellinen, enemmän olen kyllä muille meidän luokkalaisille kateelllinen. Muiden nuorten elämä vain vaikuttaa päällisin puolin vain niin paljon helpommalta. Omani tuntuu niin kivikkoiselta, mutkikkaalta ja painajaismaiselta. Tai no ei nyt ihan painajaismaiselta mutta kumminkin oudolta.